Me mennään bussilla!

Me mennään bussilla!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Oma maa mansikka

Kaavin sitten viimeiset lusikalliset maanmainiota suomalaista mansikka-raparperihilloa omiin suihin, ja maustin lasten puurot hunajalla. Mutta kun ahneus iski, ei äitikään malttanut sitä herkkua jakaa.... Makumuisti on muuten aika jännä juttu, joskus se saa muistot pintaan niin elävästi, että tulee melkein itku kun palaa lapsuuden mansikka-raparperikiisseliin ja kesän ensipäiviin. Toisenlaisia ajatuksia tämä makuyhdistelmä herätti miehessä ensimmäisellä Suomen matkalla, ja taisi mennä kiisselit vähän väkisin alas. Eivät ole Fidzillä tottuneet raparperin kirpeään makuun.

Meillä syötiin lapsena päivittäin ruisleipää, puuroa ja marjoja ainakin. Ruisleipä ja marjat maistuvat vieläkin suurena herkkuna, mutta kaurapuuroa en meinaa saada vielä(kään) alas. Oma äitini ei juo maitoa ruokajuomana, kun sen maku tuo lapsuuden vastalypsetyn, lämpimän, kermaisen maidon mieleen. Minun mieheni taas syö nykyään suurena herkkuna kassavaa ja leipäpuun hedelmää, vaikka lapsena kuulemma kapinoi näitä jokapäiväisiä ruoka-aineita vastaan vaatimalla leipomon kallista leipää.

Toinen muistoihin vahvasti liittyvä juttu on hajumuisti. Valitettavasti juuri jääkaapista kurkottamani tomaatti ei tuoksu sitten yhtään miltään, mutta kun sen vahvan tomaatintuoksun jostain saa, olen saman tien takaisin mummolan kasvihuoneessa, missä taisin lapsena usein käydä enemmänkin haistelemassa kuin maistelemassa puutarhan antia. Kun mieheni on ollut pidempiä aikoja työmatkoilla, lapset nuuskuttelevat vaatepinosta joskus isin puhdasta, mutta silti isille tuoksuvaa paitaa. Mina myös muistan lapsuudesta isin tuoksun, varsin elävästi niistä hetkistä kun hän palasi matkahommista kotiin ja tuttu ihminen tulvahti tuoksuineen takaisin kotiin. Ja silakan hajun jos jostain saisin imaistua, olisin takaisin pappan sylissä kesämökillä.

Näkömuistiini en luottaisi ollenkaan niin paljon, ainakaan lapsuuden ajoilta. Muistanko jonkun tilanteen oikeasti vai vain valokuvista? Jos kuvaan liittyy vahvasti joku tunne, uskon muistikuvan olevan aito, muuten epäilen valokuvamuistoja, joita joku muu perheenjäsen on minulle kertonut. 

Ja musiikkiin liittyviin muistoihin en uskalla mennä tässä vaiheessa ollenkaan... Heti alkaa kyynelvirrat tulvia. Mitä vanhempi suomiklassikko, sitä varmemmin minä vollotan koko kipaleen ajan, vaikkei se omiin suosikkeihin tai mihinkään erityiseen hetkeen liittyisikään. Ja ne kipaleet, jotka liittyvät erityishetkiin tai rakkaisiin ihmisiin, pelkkä nimi riittää ylivoimaiseen haikeuden tunteeseen. Testi: Vaiennut viulu, ja minä itken oman vaarini muistolle. Muistoissani stun mummolan salissa ja kuuntelen veljien ja serkkujeni kanssa vaarin viulua.

Minkälaisia aistimatkoja me annamme lapsillemme ihan tavallisessa arjessa, päivittäin? Voiko yksittäisiä matkoja eri makuihin, tuoksuihin tai ääniin tehdä, ja jos voikin, onko niillä mitään merkitystä? Antoisaa aistimatkailua itse kullekin, minä tein tätä kirjoittaessa hurjan AIKAmatkan kolmenkymmenen vuoden taakse, ihan ilmaiseksi!

Tällaiset herkkutuliaiset veivät minut makumatkalle Suomen lapsuuden kesiin. Muut tuliaisherkut (ruisleipä ja salmiakit) ahmittiin porukalla heti, näitä säännöstelen parempiin (omiin?) suihin. Huono äiti!


tiistai 28. huhtikuuta 2015

"Elämä ei ole hassumpaa...

...kun retkelle voi ponnahtaa." Meillä kuului eilen 3,5-vuotiaan ja 2,5-vuotiaan laulamana Risto Räppääjää: "Elämä ei ole hassumpaa, kun saa kesäloman aloittaa. Ja viileenä villisti vaeltaa..." Sen jälkeen laulu jatkui omin sanoin mukaellen,  mutta aika positiivisissa merkeissä kuitenkin. Minua pakkasi hymyilyttämään: pienillä ei ole käsitystäkään siitä, mikä kesäloma on, ja luultavasti heidän elämänsä ei ole lainkaan hassumpaa suurimman osan aikaa. Retkiä ja villiä vaeltamista meidän elämään kyllä kuuluu aika paljon, ja sitä "oikeaa" koulutyötä paljon vähemmän. Viisivuotias on kaikkein innokkain kirjoittaja ja piirtäjä, kun taas kuusivuotias oppii paljon mieluummin käytännönläheisesti, itse kokeilemalla. Kohta kahdeksanvuotias on lukutoukka, jonka englanninkielen kirjoitusasuun ei tällä hetkellä saisi puuttua, mutta muuten hän kirjoittaa mielellään.

Meillä on myös toinen positiivisuuslaulu, jota lapset laulavat meille vanhemmille: monen vanhemman kammoksuma Disneyn "Let it go". Me tykätään, ja kovasti! Jos jollain alkaa känkkäränkkä, voi laulun sanoin neuvoa päästämään siitä irti, ja ihmeesti se kiukku karkaa niin lapselta kuin aikuiseltakin.

Minulla nämä laulut ja muut positiivisuushaasteet ovat ajankohtaisia, kun joka paikkaa kolottaa, jatkuvasti väsyttää, ja unettomuuskin vaivaa. Vietimme eilisen päivän Tinaroo-järvellä kalastellen, ja kyllä siinä raikkaassa ilmassa mielikin piristyy. Kalaa ei saatu (ja siksi isi lähti tänään uudestaan koittamaan onneaan), mutta upea päivä oli muuten, jotenkin tosi suomalaisissa maisemissa. Ja meidän helteeseen tottuneet lapset vaativat aamutuimaan talvivaatteita päälle, kun oli kuulemma kylmä. Taitavat olla enemmän fidziläisiä kuin suomalaisia, kun isilläkin oli monta vaatekerrosta päällä.

Tinaroo-järven lintuja
Innokas kalamies


Tinaroo

Melkein niin kuin Suomen järvimaisema

Vilukissat

Ei käynyt kalamiehen onkeen kuin tämä onneton kilpikonna, joka käytiin pienen ihmettelyn jälkeen päästämässä vapauteen.

Biologian oppitunti: kilpikonnat




maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ei maksa mittään!

Koska meidän täytyy yhä edelleen hengailla sairaaloiden lähettyvillä, mutta meillä on levottomat jalat ja Mareeba alkoi jo maistua puulta, siirryimme tänään 20 km Athertonin suuntaan, ilmaiselle leirintäalueelle. Ei siis maksa mittään! Ilmainen ei tässä tapauksessa tarkoita huonoa, ja Rocky Creek tarjoaakin hyvinhoidetun ruohokentän, missä on paljon tilaa pysäköidä. Vessat, roskikset, grillikatos ja vesipiste löytyy, mutta suihkuja ja sähköä ei ole, mikä ei tietenkään meidän menoa haittaa, sillä aurinko lataa akkuja! Ja jos ei ilmainen leirintäalue ole vielä tarpeeksi, naapuriasuntovaunun vanhempi rouva tarjoutui ilmaiseksi lapsenvahdiksi, jos minulla tulisi kiirelähtö sairaalaan. No, se ei ehkä ole tarpeen, mutta kovin ovat ystävällisiä koko porukka täällä Rocky Creekissä.

Vaikka läheinen Tolgan kunta tarjoaakin matkailijoille tämän ilmaisen leirintäalueen, saavat pienen paikkakunnan yritykset pienen piristysruiskeen matkailjoiden siellä tuhlaamista dollareista. Me vasta saavuimme tänne aamupäivällä, mutta isi jo ehtinyt käydä mopolla ostamassa banaaneja läheiseltä farmilta. Näin rahat vierii, eivät ehdi sammaloitua nekään.

Rocky Creek, ilmainen leirintäalue, noin 20 kilometriä Mareebasta etelään. Me haimme tapamme mukaan omaa rauhaa, mutta hiekkatien toisella puolella ruohikolla on parkissa kymmeniä asuntovaunuja ja telttoja.

Ei menty tänä vuonna Anzac -juhlaan veteraanipäivänä, mutta vierailimme kuitenkin muistomerkillä Rocky Creekin leirintäalueen yhteydessä. 


Matkalla tänne pysähdyimme hetkeksi Mareeban turisti-informaatiopisteeseen, missä on myös ilmainen museo. Lapset saivat oman huvinsa irti sonnipatsaasta, millä on tietenkin kaikki asianmukaiset killuttimet ihan niin kuin oikeallakin. Hihitykset jatkuivat kun mentiin ILMAISEEN paikalliseen museoon, missä vapaaehtoiset museotädit näyttivät miten vanhoja levysoittimia ja puhelimia käytettiin. Ja oli siellä paljon muutakin nähtävää, kaikenlaista aboriginaalikulttuurista Mareeban tupakkaviljelmien ja kaivosten historiaan. "Ei saa koskea", alkoi tietysti kuulostaa omastakin suusta aika tympeältä siihen mennessä kun museo oli vihdoin kahlattu läpi, mutta kannatti käydä joka tapauksessa. 

Museotäti näyttää miten musiikkia ennen vanhaan soitettiin.

Aboriginaalien paperikaarnapuusta rakentama maja museon kokoelmissa.

Karja-alueella ollaan, voihan sonni!

torstai 23. huhtikuuta 2015

Mam-mam-mam-mam-Mareeba

Kartalla katsottuna Mareeba näyttää vain hyvältä läpikulkupaikalta jos on menossa pohjoiseen Cooktownin suuntaan, länteen Normantoniin ja Karumbaan, etelään Athertoniin tai itään Cairnsiin. Me olemme nyt kulkeneet tästä läpi jo kerran matkalla Cairnsistä Cooktowniin, ja seuraavaksi, vauvan syntymän jälkeen, suunnataan tästä suoraan länteen. Varmasti lähdettäisiin tien päälle jo aikaisemmin, mutta synnytysosastoja ei ole Mareeban jälkeen kuin vasta Mount Isassa, ja sinne on yli 1000 kilometriä. Joten... jumissa ollaan jos ei bussisynnytystä haluta.

Minä kirjoitin vähän aikaa sitten paikannimistä  meidän englanninkielisessä blogissa Phantom of the roads, ja vaikka valtaosa australialaisista paikannimistä on englanninkielisiä, Mareeban nimi tulee paikallisesta aboriginaalikielestä, ja tarkoittaa jokien yhtymäpaikkaa, ja nykyään se on tietysti myös teiden yhtymäpaikka. Aboriginaaleja Mareebassa asuu yhä paljon, ja vaikka päihteiden väärinkäyttö onkin yleistä paikallisen väestön keskuudessa, ei humalaista tarvitse Mareebassa vierailevan pelästyä. Hyvin ystävällisen vastaanoton me saimme Rotary puistossa juopottelevilta paikallisilta. Eino Leinon sanoin: "Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk' ei aina esille loista. Kas, hymy jo puoli on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä. " Ymmärtämys toisen elämäntilannetta ja taustoja kohtaan vie pitkälle! Sitäpaitsi, kun saavumme uudelle paikkakunnalle, saamme useimmiten hymyn ja iloisen kädenheilautuksen juuri aboriginaaleilta.

Koska joet kohtaavat Mareebassa, on se myös mainio viljelyalue. Mareeban mangot tunnetaan (kai) koko Australiassa, mutta niiden lisäksi täällä kasvatetaan avokadoja, sokeriruokoa, banaaneja, ananaksia, teepuuöljyä, kahvia, ja monia muita vihanneksiä ja trooppisia hedelmiä. Me saimme juuri poimijoilta laatikollisen paikallisia avokadoja, nam! Täältä voikin työlomalaisille löytyä farmitöitä, vaikka nyt talvea kohti hedelmänpoimintasesonki hiljenee.

Mareeban heinäkuinen Rodeo - jiihaa! - on suosittu vuosittainen tapahtuma, ja ensimmäinen rodeo järjestettiin täällä jo vuonna 1949. Rodeo järjestetään Kerribee puistossa, mikä toimii muina aikoina leirintäalueena, ja täällä mekin pysähdytään viikoksi. Vaikkei tässä puistossa ole uima-allasta tai lasten leikkikenttää niin kuin monilla leirintäalueilla, niin meidän lapset ovat viihtyneet hyvin. Puiston alueella asuu hevonen, kolme shetlanninponia ja kanoja, ja iltaisin sen laitamilla ruokailevat kengurut. Niitä emme ole vielä niitä nähneet, koska lapset menevät aikaisin nukkumaan, ja kengurut ilmestyvät paikallisten mukaan vasta "puoli yhdeksän aikoihin", mutta ponit ja hevonen ovat saaneet paljon porkkanaherkkuja ja halauksia. Ja tätä kirjoittaessa saimme tietää, että huomenna viereisessä rodeokehässä järjestetään kouluratsastuskilpailut. Heppahulluus taitaa olla tarttuvaa, ennen meillä oli vain yksi hevosista kiinnostunut, nyt kaikki neljä tyttöä vonkuvat ratsastamaan...

Mareeban Kerribee park: rodeokehä/leirintäalue

Meillä on bussilta hyvät näkymät huomenna kentällä järjestettäviin kouluratsastuskilpailuihin. Tänään on nähty jo harjoittelijoita.
Näyttää siltä, että meidän perheessä on neljä hevostyttöä. Koska ratsastamaan ei nyt päässyt, isi lohdutti viemällä mopoajelulle.

Mareeban avokadoja ja Cooktownin Musta sapote-hedelmä (chocolate pudding fruit), jonka kypsymistä vieläkin odotamme. 

P.S. Iltapäiväkävelyllä ponien luokse saimme huomata, että kaikki kengurut eivät tiedä mihin aikaan heidän pitäisi ilmestyä paikalle. Nämä ja pari muuta olivat jo ruokailemassa:

Varaslähtö iltapalaan. 

Yksi väliaikaisista lemmikeistä. 
 

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Odottavan aika on pitkä

Niin siinä vaan kävi, ettei vauva ehtinyt syntyä ennen enon loman päättymistä. Vieraat (joiden salaa toivoimme olevan lastenvahtina isommille jos vauva päättäisi syntyä heidän lomansa aikana) lähtivät aamulla kohti uusia seikkailuja ja vielä upeampia maisemia. Lapset ovat enoa ja tätiä jo kaivanneet, mutta nyt ei auta muu kuin ruveta o-d-o-t-t-a-m-a-a-n vauvan saapumista, ja tuskallisen hitaasti aika tuntuu näillä viikoilla kuluvankin, joten odottamista riittää.
Olemme yrittäneet keksiä miellyttävää ajankulua viime päivinä. Rantakävelyt, uima-altaassa lilluminen ja hyvä ruoka ovat olleet mukavia ajanviettotapoja, mutta olemme myös harrastaneet paikallisten sairaaloiden bongaamista. Ohi on ajettu, ja taustatutkimusta tehty, mutta emme ole saaneet vauvaa vielä vakuuttuneksi siitä, että ihan koska vaan / mahdollisimman pian / vaikka nyt heti olisi ihan hyvä hetki syntyä. Nyt saa laittaa hyväksi todettuja vauvanhäätökeinoja tulemaan. Lupaan kokeilla jos eivät liian hurjalta kuulosta!


Vauvanpudotuskävelyllä, Cairns. Ei pudonnut, vaikka isommat tytöt lupasivat ottaa kopin.

Sairaaloita vakoilemassa. Tämä olis voinut olla hyvä. Cairns.

Viimeinen ateria vieraiden kanssa, ei ehditty saada kuudetta lasta pöytään. Lake Placid.

Näitä (ja muita) rantoja on kävelty - tuloksetta. Ellis beach.

Ellis beach.

 On kävelty hevosia....

...ja lintuja ruokkimaan Mareebassa. Pitäis varmaan tehdä pidempiä lenkkejä. 



torstai 16. huhtikuuta 2015

Kun poikkeaa tieltä...

Meidän bussi on entinen valtateiden kuningatar, ja pitkää linjaa sillä onkin hyvä ajaa. Se on iso, eikä käänny ihan pienessä tilassa. Sitä ei myöskään viitsi sammuttaa ja käynnistää muutaman minuutin välein, kun sen ilmatyynyjen täyttymisessä jo kestää muutaman minuutin joka kerta kun starttaa. Ja tietysti polttoainetta kuluu enemmän, mitä lyhyempiä matkoja ajaa.

Mieheni toimii aika lailla samoin kuin bussimme: tykkää ajaa pisteestä A pisteeseen B suoraa putkea, ilman pysähdyksiä. Välillä tuntuu, että hän voisi helposti ajaa Australian ympäri pysähtymällä vain pääkaupungeissa, ja näkisimme vain kohteet Perth, Adelaide, Melbourne, Canberra, Sydney, Brisbane ja Darwin (okei, en unohtanut Hobartia, mutta sinnehän ei pääse ajamaan suoraan ilman laivamatkaa). Mutta silti, tästä kaikesta huolimatta, olen saanut suostuteltua mieheni joskus poikkeamaan tieltä tai pysähtymään tien poskessa. Ja varsinkin täällä Pohjois-Queenslandin alueella tienvarresta löytyy usein kojuja,  joissa myydään paikallisia hedelmiä ja vihanneksia. Joskus kojussa on myyjä, toisinaan ostokset voi maksaa rahalippaaseen. Rehellisyys kannattaa aina!

Kun poikkesimme Bruce Highwayltä Tullyn tienoilla, löysimme ensin Murrayn vesiputouksen (noin 20 kilometriä päätieltä), ja yöpymispaikaksi Mission Beachin, jonka todellista kauneutta pääsimme ihailemaan vasta seuraavana aamuna. Murrayn vesiputous on Unescon luonnonsuojelulistalla, ja nautimme kauniin maiseman lisäksi virkistävästä kylvystä juoksevassa vedessä. Se antaa ihan erilaisen olon kuin merivesi, missä yleensä kylvemme. Yöpyäkin vesiputouksen lähellä olisi voinut, mutta koiria ei valitettavasti luonnonpuiston alueelle saa viedä.

Mission Beachille johtavalla tiellä oli varoitusmerkkejä kasuaareista, ja kuin onnen kaupalla ehdimme nähdä yhden näistä harvinaisista linnuista tien vieressä. Kuvaa ei valitettavasti saatu napattua, mutta tämä näköhavainto sai meidät vielä pitkään ihmettelemään, miten jotain niin kirkkaan sinistä ja esihistoriallisen näköistä voi vielä ilmetä luonnossa. Mission Beachille saavuimme vasta illalla pimeän aikaan, mutta aamukävely rannalla ja aamupala Dunk Islandin maisemaa ihaillen varmisti sen, että kannatti poiketa päätieltä rantamaisemiin.

Nyt kun minäkin olen vihdoin ottanut ensimmäisen ajotuntini bussin ratissa (kokonaiset 50km) miehen panikoidessa vieressä, näitä mainioita kiertoteitä saattaa tulla vähemmän. Ei se pienillä teillä ajaminen välttämättä olekaan niin kivaa, varsinkaan näin aloittelevan bussi/rekkakuskin mielestä.



Banaani päivässä pitää lääkärin loitolla, vai miten se meni...

Dunk Island aamunpaisteessa

Aamupalarauha Mission Beachillä. Skeittipuisto piti lapset touhussa.

Merenneito ja merirosvo makean veden maisemissa

Raikkaaseen veteen kylpemään

Murray Falls

Sokeriruokoviljelmiä on ollut melkein koko Queenslandin rannikon pituudelta



Näin mentiin bussilla tänään



maanantai 13. huhtikuuta 2015

Tuulentupa

Jostain syystä tänään on äitiä tarvittu joka hätään: isoon ja pieneen, nälkään ja janoon, viluun ja hikeen, ja jopa täysin turhaan kitinään. Niin se on, että arkea me elämme täällä bussissakin, vaikka välillä voisi näyttää siltä että matkaamme paratiisissa. Ja jos minä saan tämän siltä näyttämään, niin hyvä niin, koska silloin minä olen ihan varmasti joinain hetkinä sillä tavalla ajatellutkin.

Järkevästi ajateltuna tämä elämäntapa on ehkä itsensä kiusaamista, tunkea nyt ison perheensä pysyvästi pieneen tilaan, missä pesulla käynti vaatii suunnittelua pienen vesitankin takia, ja sähkönkulutusta täytyy aina tarkkailla aurinkokennojen ja akkujen määräämien rajoitteiden takia. Ja silti tästä on löytynyt minulle aivan uskomaton olemisen vapaus. Että minä voin elää olla olemassa juuri niin kuin haluan, ilman jatkuvaa muistutusta siitä, mitä minulta tai ihmisiltä yleensä odotetaan. Ja silti ei ole joskus helppo olla ottamatta itseensä, kun joku huomauttaa meidän pysäköineen "väärään" paikkaan, tai ihmettelee miten arki voi sujua lasten kanssa ilman selviä rutiineja (paitsi että lapset rytmittävät päivänsä aika mainiosti ilman herätyskelloa, välitunteja ja muita keinotekoisia ajanmääreitä). Kaikessa yksinkertaisuudessaan meidän aikaa ja elämää määrittävät erilaiset tekijät: aurinko herättää, vesi huuhtelee, syödään kun on nälkä ja ulostetaan kun siihen on tarve. Tuulentuvassako eletään, tiedä häntä, mutta isona lahjana tämä kaikki ainakin otetaan vastaan.


                            Tuulentupa

                             Minä menin hattuni alle
                             ja lähdin maailmalle
                             pois köyhyyttä pakohon.
                             Tein tuulentuvan, tein talon,
                             sain lahjaksi päivän valon
                             ja ilmaisen kuutamon.

                             -Einari Vuorela-

Ihan paras kylpypaikka ja vesipuisto

Murray Falls, QLD

Väsy yllätti


Tuulentupia rakentamassa

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ajetaan paratiisiin

Enpä olisi aamulla uskonut kun lähdettiin ajamaan Mackaysta Boweniin, että täältä löytyy pieni paratiisi. Mackay jo tuntui upealta pysähdyspaikalta: päivät leikittiin rannalla ja yöt kuuntelin aaltoja. Mutta "Bowenwood" (lempinimi siitä asti kun osa elokuvaa Australia kuvattiin täällä), joka näyttää muuten aika auringonhaalistamalta ja väsyneeltä, paljasti meille salaisuutensa, ja me saimme nauttia trooppisesta rantapäivästä. Vesi oli turkoosinsininen ja ihot ruskeat - paitsi tietysti minun mahanahkani joka harvemmin näkee päivänvalon; se värittyi vaaleanpunaiseksi. Illan kruunasi vielä upea auringonlasku, josta minä napsin kuvia puhelimen kameralla, mutta josta minulla on tilauksessa parempia otoksia vierailevalta valokuvaajalta.

Lapsille päivän kohokohta oli uimaretken lisäksi suihkurakennuksen lähellä piileksinyt vihreä puusammakko, jota meidän kaksivuotias edelleen nimittää kenguruksi. Molemmat tietysti loikkivat omalla tyylillään, mutta muuten yhtäläisyyksiä on kovin vähän! Mahtaisiko poika oikeaa kengurua tunnistaakaan, niitä kun ei ole näkynyt tällä matkalla kuin kuolleena tienposkessa.

Näitä rentoja paratiisipäiviä voisi ottaa lisääkin, mutta aikataulun puitteissa edetään. Eikä niitä ehkä osaisi samalla tavalla arvostaakaan, jos joka päivä paratiisissa eläisi. Kunhan niiden perässä ei tarvitse lähteä juoksemaan niin kuin hyvän vuosikerran (bussin ikäisessä) aussiklassikossa.








keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ole paras

Tiedättekö, kun lapsi on kipeänä, ja kärttyilee joka asiasta? Meillä kaksivuotiasta kiusaa uhmatuhma, ja miestä tuskallisen kipeä selkä. Ja kun itse vielä viettää loppuraskauden unettomia öitä, niin jopas on soppa keitetty, eikä tarvitse enempää mausteita lisätä! Mutta kun itse ei jaksa ja muutkin ovat rikki, mitä tekee nainen? Onko se sitten jotain neitsyt mariallista uhrautumista tai mitä lie, mutta hän viettää lisää unettomia öitä ja hakee apua luonnosta, kirjoista, musiikista tai internetistä, että jaksaisi paremmin, ymmärtäisi paremmin, voisi tukea paremmin, itseään ja muita. Minun kohdalla tämä tarkoitti kirkkaana tähtiyönä rantaan humisevaa aallokkoa, mielen sopukoista kumpuilevaa runoa joka jo lapsuudesta muistui, ja internettiä joka auttoi sen runon taas löytämään. Tässä se on:


Jollet voi olla mänty
kukkulan laella,
ole pensas laaksossa,
mutta ole paras pikku pensas
puron varrella.

Ole pensas, jos et voi
olla puu.
Jollet voi olla valtatie,
ole vain polku.
Jollet voi olla aurinko,
ole tähti.
Et sinä koon avulla voita tai häviä.
Ole paras, mikä tahansa oletkin.

– Martin Luther King –


Siinä. Muutama säe jotka kodinhoitaja kerran kirjoitti pikku-Jonnan runokirjaan.
Muutama sana, jotka Martin Luther King (Jr.) kerran lausui yleisölleen vuonna 1967.
Ja ongelma ratkaistu! Nainen jaksaa taas!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäisemut

Me ollaan sitten menty bussilla viime päivinä, ja vauhdilla! On ajettu läpi paikoista Buderim, Mooloolaba, Maryborough, Childers, Gin Gin, 1770, Miriam Vale, Rockhampton, ja pysähdytty paikoissa Peregian Beach, Gympie ja Agnes Waters. I've been everywhere! No ehkä emme nyt ihan joka paikkaan ole vielä ehtineet, mutta kielen saa mukavasti solmuun jo näissä meidän paikannimissä, saati sitten jos yrittää koko Geoff Mackin laulun läpi nopeassa tahdissa.

Ja nyt olemme meille tärkeässä paikassa monen vuoden tauon jälkeen. 6-vuotias tyttäremme on nimittäin Emu Parkin tyttöjä, kävi täällä syntymässä ja ottamassa hienon alun elämäänsä näissä rantamaisemissa. Pari viikkoa ennen tytön syntymää olimme vielä kalastusmatkalla Great Keppelin saarelle, kun äitivalas poikasensa kanssa ui pitkän matkaa veneemme rinnalla. Se ei vielä saanut minua synnyttämään, mutta kun sinisilmäinen tyttö syntyi pari viikkoa lasketun ajan jälkeen, hän hurmasi koko perheen hymykuoppineen kaikkineen.

Sen jälkeen ovat silmät vaihtaneet väriä, tyttö entisestään kaunistunut, ja ujopiimästä kuoriutunut suorapuheinen ja pelkäämätön nuori neiti, joka ei turhia hötkyile, vaan pitää tiukkaa linjaa itselleen ja muille. Mutta Emu Park ei juuri ole muuttunut. Se on edelleen unelias rantakylä vanhoine Queenslandille tyypillisille puutaloineen, missä kalastus, veneily ja ranta-aktiviteetit ovat suosittuja (ainoita) mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon. Ja miksipä hyvää mihinkään muuttamaan!

Isosisko ja Emu Parkin tyttö verestämässä muistoja vanhoilla uimapaikoilla.

Pikkuveli tutkimassa rapujen hiekkaan piirtämää taidetta.
Näillä seuduilla tekee mieli pistää tanssiksi!

Emu Parkin kuuluisa Singing ship ("laulava laiva").

Maisemaa Great Keppelin saarelle päin. Näistä vesistä pohjoiseen ulottuu Iso valliriutta.

Bussikin mahtui hyvin parkkiin tämän tutun puiston laitaan.


Taidettiin löytää Emu Parkin viimeinen emu taidegallerian edestä. Oikeita emuja oli täällä aikoinaan paljon, nyt niitä näkyy enää hyvin harvoin.